Tärkeä pakkaus.

 

Pakkaussuunnittelun merkitystä ei voi liikaa korostaa, sillä pakkaus on usein jopa tuotteen ainoa media. Kaikki kauppojen tuhannet tuotteet eivät mainosta itseään lehdissä, tv:ssä tai verkossa, mutta pakkauksen asiakas kohtaa aina ostotilanteessa – hyllyssä kilpailijoiden vieressä.

Toteuttamamme Jeppe-pakkausuudistus sai pakkaukset erottumaan entistä paremmin myymälöissä väreillään ja hellyyttävillä koirakuvillaan.

Voimakkaat graafiset elementit luovat selkeyttä.  Pakkaussarjan tehtävä on saada lisänäkyvyyttä yhteisten elementtien kautta.

Käsintehtyjen konvehtien rasiaan haimme voimakkaan tummia suklaisia sävyjä.
Hienostunut toteutus viestii laatua.

I-Valon pakkauksen tärkeänä lähtökohtana oli selkeä näkyvyys ja erotuvuus tukkuympäristössä.

Pakkaus puhuu.

 

Pakkauksen toteutus kertoo paljon tuotteen mielikuvasta, laadusta ja hintamielikuvasta. Lisäksi tärkeitä ovat pakkauksen käytännöllisyys, toimivuus, erottuvuus sekä esimerkiksi logistinen toimivuus varastoitaessa.